Senilex ry Kirjaudu sisään

Toiminta

Senilex ry:n toimintaa on määrätietoisesti kehitetty sen vajaan kymmenen vuoden aikana joka yhdistyksen perustamisesta on kulunut. Senilex toimii foorumina Turusta valmistuneiden juristien välisessä yhteydenpidossa järjestämällä tapaamisia ja erilaisia vierailuja. Lisäksi Senilex on aktiivisesti mukana Turun yliopiston mentorointiohjelmassa ja tukemassa oikeustieteellisen tiedekunnan opetusta, mm. järjestämällä jäseniään luennoimaan tiedekunnan kursseille.
 
Asemansa Senilexin vuosittaisessa kalenterissa ovat vakiinnuttaneet keväisin, yhteistyössä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa järjestettävä Tiedekunnan Päivä, joka järjestetään ensi vuonna perjantaina, 26.3.2010 sekä loppusyksystä pääkaupunkiseudulla järjestettävä perinteinen Senilexin syystapaaminen.
 
Kuluvan 2009-2010 kauden muita, yhdistyksen hallituksen työlistalla olevia tapahtumia ovat seuraavat, joiden päivämäärät kannattaa jo nyt laittaa ylös. Lisää tietoa näistä tapahtumista on tulossa sekä tälle sivustolle että Senilex-sähköpostilistalle myöhemmin:
 
Pykälän Spex ja jouluglögit Turussa
Aika: keskiviikko, 9.12.2009 klo 18.30 alkaen.
Paikka: Turun konservatorion Sigyn-sali, Linnankatu 60
http://maps.google.com/maps?q=Sigyn-sali&oe=UTF-8&ie=UTF8&hl=fi&hq=Sigyn-sali&hnear=&z=15&iwloc=A
 
Senilex on varannut lippukiintiön Pykälän Spexin vierailunäytökseen Turussa. Yhdistys järjestää glögiltilaisuuden ennen esityksen alkua. Itse esitys alkaa klo 19.00.
 
Suuren suosion saavuttanut Pykälän spex on tänä vuonna nimeltään "Timantit eivät ole ikuisia". Se on kertomus kaukaisesta majatalosta eräänä kovin tuulisena ja synkkänä yönä. Miten käy kun futistytöt menettävät harjoituskenttänsä? Entä kuinka pitkälle eräät ovat valmiita menemään pelastaakseen avioliittonsa? Onko leppoisalta vaikuttava majatalo sitä miltä se ensisilmäyksellä näyttää? Pykälän spex tarjoaa dekkarimaista viihdettä höystettynä ilolla, naurulla ja tanssilla.
 
Lisätietoa Pykälän spexistä löydät täältä:
http://www.pykalanspex.fi/
 

Ilmoittautumiset viimeistään 30.11.2009: hanna.finne[at]luukku.com tai 040 5787 445.
 
Osallistumismaksu (lipun omakustannehinta) 12 euroa maksetaan käteisellä glögitilaisuudessa. Maksu mieluiten tasarahalla.
 
Senilexin kesätapahtuma Porissa
Aika: perjantai, 23.7.2010
Paikka: Ilmoitetaan myöhemmin
 
Senilexin hallitus on iloisena ottanut vastaan nykyisin Porissa vaikuttavan jäsenistönsä aloitteen kesätapahtuman järjestämisestä Pori Jazz 2010 -festivaalin yhteydessä. Alustavasti suunnitelmissa on yhteinen konsertti ja/tai illanvietto festivaalien pääviikonlopun perjantaina. Tapahtuma on vasta suunnitteluvaiheessa ja tarkempaa infoa tulessa näille sivuille ja Senilex-sähköpostilistalle alkukevään 2010 aikana.

Senilex Ry